Brahmachari Subhamritan puhe Keuruun ekoretriitillä 8.7.2005

Br. Subhamrita aloitti mainitsemalla ilmastonmuutoksen, Amazonin sademetsän hakkuut ja tsunamin esimerkkeinä todella merkittävistä ongelmista, jotka pahenevat ellemme kohtaa niitä. Amma sanoo syyksi ympäristöongelmiin, että ihmiset ovat unohtaneet dharmansa eli velvollisuutensa luontoa kohtaan. Me olemme ylittäneet tietyn rajan luonnon kanssa. Kulutuksen kasvusta seuraa monia vakavia ongelmia. Sen seurauksena eivät vain luonnonvarat hupene, vaan täytyy myös rakentaa lisää tehtaita, jotta ihmiset saisivat kaiken "tarvitsemansa". Uudet rakennettavat tehtaat taas vievät maapinta-alaa ja saastuttavat lisää. Iso ongelma on myös väkiluvun kasvu.

Meidän tulee tiedostaa kuinka välttämätöntä on kohdella Luontoäitiä hyvin. Jos tietoisuus tästä kasvaa, paranee myös ympäristön tilanne. Intiassa lapselle opetetaan että hänellä on viisi äitiä; biologinen äiti, pyhät kirjoitukset, äiti maa, keho ja kotimaa. Tästä syystä ihmiset Intiassa ajattelevatkin, että heidän pitää maksaa Luontoäidille velka takaisin. Rakkaudellisen suhteen kehittämiseksi luonnon kanssa ja luonnon asettamiseksi tärkeysjärjestyksessä korkeammalle Subhamrita kehotti meitä esim. hoitamaan puutarhaamme tai lemmikkieläimiämme ennen kuin käymme itse syömään. Kun tietoisuus Äiti Maan suojelun tarpeesta kasvaa, auttaa se koko yhteiskuntaa. Olemme aina ajatelleet, että voimme ottaa luonnosta mitä tahansa, mutta se on suurin virheemme.

Subhamrita kertoi tarinan, joka tapahtui satoja vuosia sitten Intiassa: Kuningas käveli omassa puutarhassaan, kun kivi putosi hänen päähänsä. Sotilaat huomasivat, että kerjäläinen oli heittänyt sen toiselta puolelta muuria. Kerjäläinen oli yrittänyt osua mangopuuhun saadakseen mangoja, mutta osuikin vahingossa kuninkaaseen. Sotilaat toivat kerjäläisen kuninkaan luo ja kehottivat kuningasta tappamaan tämän. Kuningas kuitenkin suuttui sotilaille heidän brutaalista käytöksestä ja osoitti heille parempana esimerkkinä mangopuun käytöksen, joka antoi hedelmän, vaikka sitä heitettiin kivellä ! Amma sanoo, että luonto ei ole meistä erillinen, vaan me olemme osa luontoa. Meidän tulisi antaa jopa nimi jokaiselle puutarhamme puulle ja kasville, puita kannattaa halata ja niille kertoa huolensa, ne ovat erittäin hyviä kuuntelijoita. Jos kaikilla meillä yhteiskunnassa olisi asenne, että luonto on perheenjäsenemme, muuttuisi ympäristön tila.

Meidän täytyy itsemme lisäksi kohottaa myös muiden tietoisuutta. Oikean asenteen opettaminen lapsille onkin Subhamritan mukaan erityisen tärkeää, sillä asioiden omaksuminen on lapsille helpompaa. Lasten asennekasvatus on kuin kulkisi pehmeällä nurmella, siihen jää vielä jalanjäljet.

Amma sanoo, että luonto on paras oppikirja, mikä ihmisellä on ja että ihmiset voivat ihailla kaikkia sen piirteitä, kuten esimerkiksi kärsivällisyyttä, uhrautuvaisuutta ja anteliaisuutta. Lopuksi Subhamrita kertoi vielä tarinan pojasta ja puusta havainnollistamaan jälleen ihmisen ja luonnon asenteen eroa. Pienen pojan kotipihalla kasvoi iso puu. Poika ja puu olivat hyviä ystäviä, he vitsailivat ja nauroivat paljon yhdessä. Poika sitoi keinun puuhun ja pyöri keinulla puun ympäri ja puu nautti tästä valtavasti. Poika kasvoi ja sai uusia leluja ja vietti puun kanssa aikaa vähemmän kuin ennen. Pojan vielä vanhetessa ja saadessa uusia ystäviä oli hänellä yhä vähemmän aikaa puulle. Puu odotti silti kärsivällisesti pieniäkin hetkiä, jotka saisi viettää pojan kanssa. Kun pojasta tuli teini-ikäinen ja hänen menonsa vain lisääntyivät odotti puu silti aina, että saisi edes vilkaisun pojalta. Puu riemuitsi yhä joka hetkestä, jonka sai viettää pojan kanssa ja ikävöi tämän seuraa. Lopulta poika ei kuitenkaan enää huomannut puuta lainkaan. Pojan jo kasvettua aikuiseksi ja mentyä naimisiin palasi hän kuitenkin vielä kerran puun luokse juttelemaan. Poika purki puulle sydäntään huonosta rahatilanteestaan ja kertoi pahoitellen, että aikoi katkaista tämän oksat myytäväksi. Puu hyväksyi tilanteen ja iloitsi, että pystyi tällä tavoin auttamaan rakasta poikaa. Pojan vielä kerran saapuessa puun luokse, saapui hän sahan kanssa ja mitään sanomatta vain sahasi puun ja rahapulassaan joutui myymään sen. Jonkin ajan kuluttua tästä puun kanto alkoi kuitenkin työntää uutta vesaa. Läheinen toinen puu ihmetteli kovasti miksi puu enää halusi kasvaa, koska uskollisesta tuestaan ja läsnäolostaan huolimatta sitä oli vain käytetty hyväksi. Pojan kotipihan puu vastasi, että hän halusi kasvaa, koska jonain päivänä poika voisi taas olla rahapulassa ja tarvita häntä.

Luonnon asenne on lähinnä antaa ja ihmisen asenne on ollut lähinnä ottaa.

Reetta