Lehdistötiedote, Helsinki 26.9.2005


Suomeen saapuva Äiti Amma auttaa miljoonalla dollarilla Katrinan uhreja

Intialainen, halaavana pyhimyksenä tunnettu Äiti Amma ilmoitti perjantaina osallistuvansa USA:n hirmumyrsky Katrinan uhrien auttamiseen 1 miljoonalla dollarilla. Tällä hetkellä Amman USA:ssa sijaitsevat keskukset auttavat Katrinan tuhosta kärsineitä.

Äiti Amma saapuu Suomeen 18.-19. lokakuuta ja kaksipäiväinen ohjelma pidetään Helsingin Kaapelitehtaalla. Viime vuonna noin 8 000 suomalaista kävi tapaamassa Äiti Ammaa. Amman vierailu Suomessa on seitsemäs ja osa hänen Euroopan kiertuettaan.

Amman perustamalle hyväntekeväisyyssäätiölle, M.A.Mathille myönnettiin neuvoa-antava asema YK:n talous- ja sosiaalineuvostossa ECOSOCissa heinäkuussa. Amma käynnisti vuodenvaihteessa laajan avustusohjelman tsunamissa kärsineiden hyväksi. Hänen säätiönsä jälleenrakentaa Etelä-Intian ja Sri Lankan tuhoutuneita asuntoja yli 17 miljoonalla eurolla. Rakenteilla olevista 6200 kodista on valmistunut jo 1200.

Dokumenttielokuva Äiti Ammasta sai ensi-iltansa Cannesin filmifestivaaleilla toukokuussa ja on tulossa levitykseen Euroopassa. Siinä kerrotaan köyhän kalastajaperheen tyttären tiestä yhdeksi Intian vaikutusvaltaisimpia henkisiä johtajia.

Ammalle myönnettiin Gandhi-King rauhanpalkinto YK:ssa Genevessä vuonna 2002. Viimeksi Amma nousi otsikoihin elokuun lopulla joutuessaan mielenhäiriössä olevan puukottajan hyökkäyksen kohteeksi.

Suomi on jälleen ainoa maa Pohjoismaista, jossa hän vierailee. Kiertueillaan hän tapaa usein myös eri maiden valtiollista ja uskonnollista johtoa. Amma on jakanut myötätuntoaan ja siunaustaan syleilemällä jo yli 24 miljoonaa ihmistä eri puolilla maailmaa.

Tiedotusvälineiden edustajat ovat tervetulleita seuraamaan Amman ohjelmaa Kaapelitehtaalla Helsingissä, Tallberginkatu 1 C, lokakuun 18.-19. päivinä. Äiti Amman haastattelu on mahdollista tilaisuuksien aikana. Tiedotusvälineitä varten on hallissa erillinen info-piste.

Mikäli olette kiinnostuneet saamaan korvauksetta kuvallisen, ammattitoimittajan kirjoittaman jutun, pyydämme ottamaan yhteyttä Arja-Liisa Landéniin, arjalisa@saunalahti.fi 045-679 0550, 03-687 2222.

Äiti Amman vierailun järjestää Suomen Amma-keskus ry.

Lisätietoja Suomessa antaa:

Antti-Juhani Wihuri
040 0300842
antti-juhani.wihuri(@)pp.inet.fi

media(@)amma.fi


© 2012 Suomen Amma-keskus ry