Lehdistötiedote 15. maaliskuuta 2010


Äiti Amma perustaa orpokodin Haitiin

Äiti Amman hyväntekeväisyysjärjestö Embracing the World (ETW, Syleillen Maailmaa) perustaa orpokodin Haitiin tammikuisessa maanjäristyksessä perheensä menettäneille lapsille.

ETW on vuokrannut Port-au-Princen läheisyydessä Laboullessa nelikerroksisen talon, josta kunnostetaan orpokoti aluksi 25 lapselle. Maan hallitukselle on jätetty tarvittavat lupahakemukset.

- Kun Amma kuuli maanjäristyksestä, hän tunsi suurta myötätuntoa kärsiviä uhreja kohtaan. Hän pyysi minua välittömästi lentämään Haitiin kartoittamaan, kuinka ETW voisi tarjota tehokkaasti apua, sanoo Brahmachari Dayamrita, Amman pitkäaikainen oppilas, joka vastaa ETW:n Pohjois-Amerikan toiminnasta.

Haitissa arvioidaan olevan nyt lähes miljoona orpolasta.

ETW on avustanut Haitin maanjäristyksen uhreja lähettämällä laivakontillisen mm. lääkkeitä, lääkintätarvikkeita, pyörätuoleja, telttoja ja vuodetarvikkeita. Toista laivakonttia varten kerätään parhaillaan lisää avustustarvikkeita mm. USA:ssa ja Kanadassa. Yhteistyökumppanina Haitissa on 20 vuotta maassa toiminut Partners In Health -avustusjärjestö.

Haitin orpokoti on kolmas Äiti Amman perustama orpokoti; Intian Keralassa avattiin orpokoti vuonna 1989 ja viime vuonna ETW avasi orpokodin Kenian Nairobissa. Muita ajankohtaisia ETW:n avustuskohteita ovat Intiassa viimevuotisen Andhra Pradeshin, Biharin (2008) ja Mumbain (2005) alueiden tulvavahinkojen uhrien auttaminen ja jälleenrakennustyö. Edelleen Äiti Amma jatkaa Katriina-hurrikaanin (2005), tsunamin (2004) sekä Gujaratin maanjäristyksen (2001) uhrien auttamista.

Lisätietoja Suomessa antavat:

Antti-Juhani Wihuri
040 0300 842

media(@)amma.fi


© 2012 Suomen Amma-keskus ry