|
Lehdistötiedote 09.10.2003
Kulttuuriministeri Karpela ja
metropoliitta Ambrosius tapaavat Äiti Amman
Kulttuuriministeri Tanja Karpela tapaa lauantaina 11.10. Suomessa vierailevan intialaisen Äti Amman Kaapelitehtaalla, Merikaapelihallissa klo 19.
Myös metropoliitta Ambrosius tapaa Äiti Amman lauantaina noin klo 13.30, jolloin hän saapuu Amman halattavaksi.
Äiti Amma tunnetaan halaavana pyhimyksenä, joka on 30 vuoden aikana syleillyt noin 21 miljoonaa ihmistä eri puolilla maailmaa. Halauksellaan hän jakaa siunaustaan ja myötätuntoaan kaikille. Kysyttäessä Ammalta, miksi hän halaa ihmisiä, hän on vastannut, että se on kuin kysyisi joelta, miksi se virtaa: "Se on minun luonteeni. Tehtäväni on lohduttaa niitä, jotka ovat murheellisia."
Viime syksynä Ammalle myönnettiin Gandhi-King -rauhanpalkinto YK:ssa Genevessä. Hänen lukuisat hyväntekeväisyyskohteensa ovat laajuudessaan vertaansa vailla.
Kaksi viikkoa sitten vietettiin Äiti Amman 50-vuotisjuhlia Etelä-Intiassa Cochinissa. Juhliin, jotka olivat samalla suuri kansainvälinen rauhankonferenssi, osallistui arvioilta puoli miljonaa ihmistä. Mukana oli Intian presidentti A.P.J. Abdul Kalam, useita ministereitä, henkisiä ja hengellisiä johtajia, politiikan ja liike-elämän edustajia sekä taiteilijoita eri puolilta maailmaa ja rauhanaktivisti Martin Luther Kingin tytär Yolanda King. Nelipäiväisen juhlan aikana jaettiin 2,3 miljoonaa ilmaista ateriaa ja 12 000 vapaaehtoista työskenteli tapahtuman onnistumiseksi.
Helsinki on Äiti Amman aloittaman Euroopan kiertueen toinen kohde Pariisin jälkeen ja ainoa vierailupaikkakunta Pohjoismaissa. Tiedotusvälineet ovat tervetulleita Kaapelitehtaalle, Merikaapelihalliin seuraamaan lauantaina 11.10 klo 11 ja klo 19.30 sekä sunnuntaina 12.10 klo 10 ja klo 18.30 alkavia tilaisuuksia, joissa Amma vastaanottaa häntä tapaamaan tullutta yleisöä halaamalla. Tiedotusvälineillä on mahdollisuus samalla haastatella Äiti Ammaa.
Lauantaina 11.10. klo 13 Kaapelitehtaalla ravintola Hima & Salin kabinetissa on Basam Booksin uunituoreen kirjan "AMMA - syleilevän äidin elämäntarina" julkistamistilaisuus, jonne tiedotusvälineet ovat tervetulleita. Kirjan on kirjoittanut amerikkalainen Judith Cornell.
Äiti Amman vierailun järjestää Suomen Amma-keskus ry. Ohjelmapaikalla on tiedotusvälineitä palveleva piste, josta saa lisäopastusta.
|