![]() ![]() ![]() |
|||
| Amma Sanoma Hyväntekeväisyys Kiertueet Julkaisut Keskukset Toiminta | |||
| Alkuun » | ||||
|
|
||||
|
Amritapurissa tulvi, kaikki ovat turvassa | Yhteystiedot | Sivukartta | ||
|
Suomen Amma-keskus ry Oma keskus Yhteystiedot Amritapuri Kuinka ilmoittautua Päivittäinen ohjelma Kuinka pääsee Kuulumisia Ranskan ashram Kuinka pääsee Muita keskuksia
|
Jakartan maanjäristyksen aiheuttama hyökyaalto tuntui myös Amritapurin ashramissa, joka sijaitsee Etelä-Intian länsirannikolla, Keralan osavaltiossa. Amma oli antamassa darshania kun ensimmäiset laineet saapuivat rantaan. Kaikki autot siirretttin pois rannalta ja Amma pyysi ihmisiä siirtymään ashramin 18-kerroksiseen rakennukseen. Kuulutus käännettiin monille kielille. Jotkut lähtivät katsomaan merta ensimmäisen aallon jälkeen, mutta Amma pyysi heitä palaamaan välittömästi takaisin ashramiin. 20 minuuttia myöhemmin vedenpinta kohosi jälleen äkillisesti 3 metriä yli normaalin ja vesi alkoi tulvia ashramiin. Amma lopetti darshanin antamisen ja alkoi johtaa pelastusoperaatiota. Kukaan ashramissa ollut ei loukkaantunut, mutta ainakin 60 kyläläistä on kuollut tulvassa. Amma sanoi olevansa surullinen kyläläisten kuolemasta. Meidän kaikkien on kuoltava kuitenkin jonain päivänä, siksi hän on surullisempi ajatellessaan eloon jääneiden omaisten tuskaa. Hän pyysi kaikkia rukoilemaan kaikkien hyvinvoinnin puolesta. Ashramin alimmat kerrokset olivat veden alla 20 minuuttia. Puhelin ja sähköyhteydet ovat poikki. Rannikolla on nyt voimassa hätätilalaki. Yliopiston alue tarjoaa suojaa kaikille seuraajille sekä lähikylän asukkaille. Amma on pystyttänyt kuusi pelastusleiriä telttoineen myös lähialueille, jakanut ruokaa tuhansille ja antanut mattoja nukkumista varten. Ashramille ei koitunut suuria vahinkoja. Mikäli haluat auttaa Intian tulvan jälkeisessä jälleenrakennustyössä, Katso kuvat |
|
||
|
|
||||
|
|
|
1998 - 2012 © Suomen Amma-keskus ry ammacenter(a)amma.fi webmaster(a)amma.fi |
|
|