Sunnuntaina joulukuun 26. päivänä Allahapadin alueelta, joka on Amritapuria ympäröivää rannikkoseutua, oli viidentuhannen lesken määrä tulla hakemaan ashramin heille myöntämä neljännesvuosittainen eläkkeensä. Amma oli kuitenkin intuitiivisesti pannut sanan kiertämään, että näitten naisten eläkkeen jakaminen siirrettäisiin seuraavalle viikolle. Jos Amma ei olisi tehnyt näin, olisivat lesket lähtiessään eläkettä hakemaan joutuneet jättämään lapsensa kotiin. Lisäksi muita eläkkeen saajia sisämaasta Kollamin alueelta oli määrä tavanmukaisesti saada eläkkeensä 26.12. Joulukuun 26. päivän aamuna ashramissa oli yhteensä 17.000 henkeä, joista ulkomaalaisia oli 1.000, ashramin vakituisia asukkaita 1.200, 3.000 lomailevaa perhettä muista Intian kaupungeista sekä 12.000 vierailijaa, jotka tuona päivänä olivat tulleet nähdäkseen Amman. Tavalliseen tapaansa Amma oli tullut kymmeneltä Kali-temppeliin vastaanottamaan näitä lapsiaan. Aamudarshania varten oli jo jaettu 4.000 vuorolippua ja iltadarshania varten noin 9.000. Ashram oli tungokseen asti täynnä.

Aamu-uutiset esittivät tiedon Chennain kaupunkiin iskeneestä ja sinne tulvineesta jättiläisaallosta. Amma oli hyvin surullinen näistä uutisista. Sitten 11.30 tienoilla joku tuli ja kertoi Ammalle, että meri oli noussut ja alkanut virrata kohti ashramin aluetta. Tämä ei ollut aivan epätavallista tähän aikaan vuodesta. Amma kuitenkin antoi välittömästi määräyksen antaa kovaäänisillä kuulutuksen, että kaikkien tuli siirtyä kerrostalon yläkerroksiin. Useimmat hänen lapsistaan olivat piha-alueella kävellen ympäriinsä, joitain oli huoneissaan ja monet olivat katsomassa darshania videolta maanpinnan tasossa sijaitsevassa bhajan-hallissa. Lisäksi jotkut olivat tekemässä sevaa alueella. Sitten hän käski brahmachareja siirtämään kaiken pois pohjakerroksesta. Kuulutus käännettiin monille eri kielille.

Sitten Amma käski siirtää lähellä rantaa pysäköitynä olevat ashramin autot kokonaan pois niemimaalta, koska meren nousu oli siellä siirtänyt erään vierailijan autoa joitain metrejä. Tähän aikaan meri kuitenkin oli aivan rauhallinen. Se oli varsinaisesti vetäytynyt runsaat kymmenen metriä paljastaen loistavan valkoisen hiekan. Se näytti erittäin kauniilta. Niinpä 300 Amman oppilasta olivat nyt katselemassa tätä maalauksellista näkymää ja heitä kiirehdettiin siirtymään taaemmas turvaan.

Sitten meri alkoi hitaasti nousta takaisin. Muutamien minuuttien jälkeen jotkut kyläläiset, jotka olivat seisomassa rantavallilla, alkoivat huutaa ja osoitella alas rantaan. He käskivät ihmisen juosta, sillä meri oli tulossa kovalla voimalla päin rannan kivikkoa etelämpänä. Neljännestä yli puolen päivän meri alkoi nousta nopeasti. Se tuli ylös rantapengertä ja virtasi sitten sen yli. Ja taas se vetäytyi takaisin.

Kuultuaan tästä Amma lopetti darshanin ja alkoi antaa ohjeita. Hän halusi kaikkien lastensa meren tarkkailijoita myöten tulevan sisätiloihin. Hän lähetti joitain brahmachareja lähirannan taloihin evakuoimaan naiset ja lapset. Noin 40 naista ja lasta pelastettiin kylästä ja he kiipesivät hätätilakäytävää myöten brahmacharien taloon. Työvuorossa ollut brahmachari käänsi nopeasti pääkatkaisijan katkaisten näin sähkövirran kulun. Sitten hän sai jonkun soittamaan kylän sähkölaitokselle ja pyytämään että kylän sähköt katkaistaisiin. Näin estettiin kaikki sähkövirrasta johtuvat tapaturmat.

Nyt kello oli 12.30 ja meri nousi ylös kolmannen kerran. Tällä kertaa se virtasi rantahiekalle ja kaatui voimalla rantavallin ylitse. Se ei tullut aaltona vaan jättiläismäisenä vedenpaisumuksena. Vesi ryntäsi kohti koko rannikkokaistaa taivuttaen nuorten kookospalmujen rungot ja aiheuttaen hävitystä matkallaan. Vesi iski ayurveda-rakennukseemme ja jatkoi kulkuaan, virraten kuin joki. Ayurveda-rakennuksen alue ja sen takana oleva rantatie näyttivät kuin valkopärskeisen kosken yllättämiltä. Kaikki oli kaaosta ja hämmennystä. Majat ja talot huuhtoutuivat pois. Voimalinjat kaatuivat. Ilma oli täynnä ääntä, miesten huutoa ja naisten kirkunaa.

Meren raivo oli nähtävissä noin neljännestunnin ajan, kun meri raivoisasti puski tietään sisämaahan päin. Sitten veden virtaus alkoi jotenkuten asettua. Tähän mennessä kaikki maan pinnan tasossa sijaitsevat tilamme olivat pahasti kastuneet. Amma seisoi temppelin parvekkeella kietoutuneena keltaiseen hartiahuiviin ja huusi vielä vedessä seisovia tulemaan rappuja ylös. Hän laskeutui temppelin kierreportaita noin metrin syvyiseen veteen. Näkymä oli surrealistinen. Yksi brahmachari veti pientä soutuvenettä portaikkoon, missä Amma oli seisomassa. Hän toivoi saavansa Amman turvaan. Mutta tietenkään hän ei lähtisi minnekään ilman lapsiaan. Sitten Amma kutsui paikallisia ihmisiä ja pyysi heitä mikäli mahdollista järjestämään ylimääräisiä veneitä auttamaan ihmisten kuljetuksessa takaveden ylitse. Muutamat kylän nuorista pojista tekivätkin näin. Muutamissa minuuteissa he palasivat veneitten kanssa.

Sitten Amma kahlasi veden halki venerantaan. Hän alkoi arvioida kuinka mahdollista tänä vaaran hetkenä oli lähettää kaikkia takaveden yli. Vesi oli alentunut, mutta lisää saattaisi tulla minä hetkenä tahansa. Hän puhui venemiehille ja kyläläisille sekä vanhemmille ashramilaisille. Sitten hän antoi tehdä turvaköyden koko matkalle temppelistä lauttarantaan. Tehtyään päätöksensä siirtää jokainen mantereelle Amma alkoi lähettää ihmisiä veden ylitse insinööri-, tietokone- sekä ayurvediselle kouluilleen sekä sairaalaansa.

Ensiksi hän lähetti Kollamin alueen eläkkeensaajat, he saisivat eläkkeensä mantereen puolella. Sitten hän lähetti ne kyläläiset, jotka olivat saapuneet turvaan ashramiin, sitten vierailijat ja viimeisinä ashramin asukkaat. Kyläläisiä lähettäessään Amma tiedusteli heiltä, olivatko kaikki perheenjäsenet heidän mukanaan, ja vasta sitten hän laittoi heidät matkaan. Hän ei halunnut kenenkään katoavan tai joutuvan erilleen. Kun ulkomaalaiset menivät hänen ohitseen, Amma tiedusteli oliko heillä passinsa mukanaan. Niitten yksityiskohtien määrä, jotka Amma otti huomioon, oli hämmästyttävä. Tämä oli todellista kriisin hallintaa!

Järjestyksessä seuraava tehtävä oli varmistaa ashramin elefanttien ja lehmien turvallisuus. Amma sanoi, että ne sijoitettaisiin päätemppeliin. Oli todella hauskaa nähdä Rama- ja Lakshmi-norsujen kiipeävän ylös temppelin rappusia lehmien seuraamana. Amma laittoi muutamia brahmachareja hakemaan heinää ja vettä niitä varten. Vieläpä kuljeskelevat kissat ja koiratkin otettiin kiinni ja vietiin turvaan. Pian paikka näytti enemmän eläintarhalta kuin temppeliltä. Muutamaa tuntia myöhemmin ne siirrettiin mantereen puolelle rantatien sillan kautta.

Aurinko oli jo laskemassa, mutta Amma ei vieläkään ollut mennyt takaveden toiselle puolelle. Hän tahtoi olla varma, että koko kylä oli päässyt mantereelle turvaan, ennen kuin hän lähtisi. Allappadin kylä, jonka alueella ashramkin on, on vain 50-100 metrin levyinen; se on niemimaata Kayankulamin takaveden ja Arabian meren välissä. Mutta se on nelisen kilometriä pitkä. Amma lähetti veneitä kylän muihin osiin viemään kaikki veden ylitse. Hän oli todella huolestunut. Oli jo kovin myöhäistä. Ihmiset odottivat vielä yhden hyökyaallon tulevan milloin tahansa. Amma arvioitsi, mitä voitaisiin siirtää ashramista veden ylitse yliopiston alueelle evakuoitujen avuksi, kuten ruokaa, patjoja ja vaatteita. Sitten hän tiedusteli, mitä kaikkea oli saatavissa yliopistolle muonavaroiksi ja lähetti brahmachareja hankkimaan mitä tahansa vielä tarvittaisiin. Kaksi leiriä perustettiin yliopistoalueelle loukkaantuneita ja ruoka-apua varten ja tarvittavia lääkkeitä hankittiin paikalle.

Lopulta Amma huomasi, että jotkut oppilaista eivät lähtisi ashramista, ellei Amma itsekin lähtisi. Vihdoin puolenyön jälkeen Amma päätti lähteä noin kahdenkymmenen jäljelle jääneen ihmisen kanssa.

Toisella rannalla hän jatkoi avustustyön koordinointia. Hän soitti ja varmisti, että päivällinen tarjottaisiin ashramin puolesta myös hallituksen pystyttämässä hätäleirissä. Yliopisto pystyttäisi väliaikaisen keittiön ja jakaisi ruuan hätäleiriin. Amma suunnitteli ateriat koko leirille ja esitti seuraavaa; uppamaa aamiaiseksi, riisiä ja karria lounaaksi ja kanjia sekä karria päivälliseksi. Pian keittiö valmistaisi enemmän kuin 1.700-2.000 kg riisiä päivässä, sekä 1.000 kg uppamaa. Jaoimme myös 1.500 litraa maitoa päivässä.

Amma pani sitten viisi brahmacharia valvomaan jokaista kahtatoista hätäleiriä, jotka hallitus oli pystyttänyt. Hän myös kokosi ryhmän oppilaitaan heidän matkaansa. Hän halusi hätäleirien olevan runsaskätisesti varustettuja, mutta hän oli hyvin tarkka, ettei riisinjyväkään tuhlattaisi.

Amma kutsui AIMS:sta seitsemän ambulanssia sekä lääkintäryhmiä, joita johti 10 lääkäriä, apunaan avustavaa henkilökuntaa ja hoitajia, tarkoituksena aloittaa lääkintäapu evakossa oleville. 48 tunnin sisällä lääkärit olivat jakaneet lääkkeitä yli 1.700 potilaalle neljänsadantuhannen rupian arvosta. Lääkärit tekivät kierroksiaan niin että jokainen leiri käytiin läpi joka toinen tunti. Jotkut evakuoiduista olivat sydänvikaisia tai kärsivät korkeasta verenpaineesta tai sokeritaudista.

Ashramilaisia, vierailijoita ja kyläläisiä oli meidän leireissämme noin 13.000 henkilöä. He kaikki jakoivat samat asumukset, saman ruuan ja tarvikkeet. Useimmat vierailijoista palasivat koteihinsa seuraavana päivänä.

Aurinko nousi eikä Amma ollut vieläkään syönyt tai nukkunut. Kerran kun hänelle tarjottiin vesilasillista hän sanoi: "Kuinka minä voin juoda, kun niin moni ihminen on menettänyt henkensä!" Kello 9 tienoilla Amma vieraili kahdessa ashramin pystyttämässä hätäleirissä. Niissä Amma kulki ympäriinsä kysellen ihmisiltä kuinka nämä jaksoivat. Kun Amma näki jonkun haavoissaan tai siteissään, hän tiedusteli tältä, mitä hänelle oli sattunut. Oliko kipuja? Oliko heillä lääkkeitä? Olivatko kaikki perheenjäsenet tallessa? Olivatko heidän naapurinsa kunnossa? Niiden yksityiskohtien määrää, joihin Amma paneutui, on vaikea kuvitella. Sitten Amma meni ayurvediselle koululle, johon loukkaantuneet ja sairastuneet oli majoitettu. Monella heistä oli pieniä vammoja, sairaus tai shokki.

Joulukuun 28. päivänä, kaksi päivää hyökyaallon jälkeen, oli joukko-polttohautaus Azhikkalin kylässä, vain kaksi kilometriä ashramista pohjoiseen päin. Ashramin asukkaat auttoivat kaikessa, aina polttorovion rakentamisesta ruuan ja veden tuomiseen perheille, samoin kuin perheitten kuljetuksessa hautauspaikalle ja takaisin, lohduttaen lähimpänsä menettäneitä ja auttaen heitä suorittamaan viimeistä palvelusta. Käytimme neljää ambulanssia vainajien siirtämisessä ruumishuoneelta polttohautauspaikalle. Polttohautaus sujui rauhallisesti. Ashramin brahmacharit ja brahmacharinit lausuivat kahdeksannen luvun Bhagavat Gitasta. Se oli vakava tehtävä. Ihmiset olivat täynnään tuskaa ja järkytystä. Oli harvinaista ja murheellista nähdä 40 vainajaa poltettavan yhdellä kertaa. Mitään ei kuitenkaan voi verrata siihen näkymään, kun viisi äitiä ryntäsi esiin vaatien itselleen pienen lapsen ruumista jokaisen ajatellessa, että lapsi oli heidän omansa.

Kun rovio oli sytytetty, järjesti Amma rukoushetken yliopistoalueen takana kaikkien lastensa istuessa hänen ympärillään. Hän pyysi jokaista rukoilemaan rauhaa sekä kuolleille että eläville. Yli 15 minuutin ajan hän lauloi yhtä versiota rauhan mantrasta: lokah samastah sukhino bhavantu… Tämä on sama laulu, jota Amma oli laulanut kahdesti edeltäneen viikon ennen tätä tuhoa, joka kerta päätyen kyyneliin. Kun laulu oli päättynyt, Amma nousi ja palasi ashramiin.

Joulukuun 29. päivän aamu näki ashramilaisten aloittaneen ashramin siivoamisen. Kaikki oli sikin sokin: vettä ja lietettä pohjakerroksen tiloissa; kirjoja, CD-levyjä ja kasetteja kirjamyymälästä ja paperia kirjapainosta oli hajallaan kaikkialla. Metallilautasia, tuoleja, pöytiä ja keittoastioita oli ympäriinsä… Kaikki piti selvittää ja puhdistaa. Illalla Amma tuli alas nähdäkseen tilanteen. Missä kunnossa ashram oli? Oliko hygienian kannalta kaikkien oppilaiden tuominen hätäleiristä takaisin ashramiin turvallista? Amman piti punnita kaikkia näitä asioita ennen päätöksensä tekoa. Myöhemmin tuona iltana Amma näki brahmacharinien ottaneen ompelukoneensa ja ommellen kiireisinä alushameita kyläläisiä varten. Amma liittyi heihin viettäen tunnin ommellen itsekin hametta.

Amma on hyvin suuresti huolissaan kyläläisten tulevaisuudesta. Joululoma on pian ohi ja hallituksen koulut alkavat. Mihinkä nämä ihmiset voivat mennä, Amma ihmettelee. Entä kuinka on laita näitten ihmisten vaatetuksen, astioitten ja talousvälineitten? Entä koulukirjat lapsille? Amma on keskusteluissa eri päättäjien kanssa näistä asioista ja hankkimassa selonteot kaikesta tarvittavasta ennen varsinaista toimintaa.

Hän on huolestunut mahdollisista epidemioista, joita voi tulla. Amma on käynyt keskusteluja sellaisista asioista AIMS:n lääkäreitten kanssa. Hän haluaisi tehtävän tutkimuksen siitä, voiko vastaava maanjäristys vielä toistua. Kuinka talot voitaisiin rakentaa kestämään luonnonvoimat?

Amma on myös aloittanut samanlaiset ohjelmat muissa kaupungeissa kuten Chennai, Pondicherry, Velankanni, Trivandrum ja Vypin, lähettäen niihin lääkäreitä, järjestäen ruokajakelua, vaatetusta ja toilettitarvikkeita. Ashramin kuorma-autoja ja kuljetusvälineitä on auttamassa paikkojen kunnostamisessa. Ashram varustaa polttoaineella ei vain omia maansiirtokoneitaan vaan myös muitten organisaatioitten koneita.

Äskettäin Amma sanoi eräällä hätäleirillä: "Kyläläisten ahdinko on niin surullista. Nämä ihmiset ovat menettäneet talonsa ja tavaransa; heidän lapsillaan ei enää ole vaatteita eikä koulukirjoja. Jo heidän hajonneitten talojensa siirtäminen on itsessään vaikea tehtävä. Maksaa miltei yhtä paljon siirtää heidän talojensa rauniot kuin mitä uusien talojen rakentaminen maksaa. Tämä on ensimmäinen kerta 52 vuoteen, kun Amma on nähnyt veden tulevan näin korkealle maalle. Meidän pitäisi rukoilla jokaiselle rauhaa. Rukoilkaa ihmisten vapautumista suruistaan. Rukoilkaa rauhaa."

Jopa aamukolmelta voi hätäleirin ympäristössä kävelijä nähdä ihmisiä pilkkomassa vihanneksia, keittämässä riisiä, lääkäreitä paalaamassa kierroksiltaan, brahmacharineita lajittelemassa lahjoitettuja vaatteita; mutta on tärkeää muistaa, että murhenäytelmä vaikutti myös ashramiin. Myös sen asukkaat evakuoitiin. Vesi turmeli monta ashramin tietokonetta ja varavirtalähteen, kirjapaino ja maanpinnan tasalla varastoidut kirjat ja paperit tuhoutuivat kaikki. Keskellä tsunamin jättämää surua ja järkytystä Amman läsnäolo kuitenkin inspiroi ashramilaisia unohtamaan oman osuutensa hyökyaallon vaikutuksista ja teki heidät valmiiksi auttamaan muita. Eikö tämä olekin henkisyyden perimmäinen päämäärä?

Mikäli haluat auttaa Intian tulvan jälkeisessä jälleenrakennustyössä,
voit ohjata lahjoituksesi myös Suomen Amma-keskus ry:n kautta.

Katso kuvasarjat
Katso video (tarvitset vapaasti ladattavia free QuickTime Player 6,5 ja free RealPlayer )