Amma opettamassa Ram-elefanttia

Elokuussa 2003

Amritapurissa käyvänä vierailijana olen usein seurannut, kuinka rakastettu Ammani syöttää Ram-elefanttia. Se tapahtuu aina bhajaneitten jälkeen, ja on ilo katsella tätä spontaania ja viatonta kanssakäymistä Äidin ja hänen norsupoikansa Ramin välillä.

Kuitenkin toisinaan pohdin, miksi Amma käyttää niin paljon aikaa tällaiseen yksinkertaiseen asiaan. Voisihan kuka tahansa ruokkia Ramin. Eikö Amma voisi käyttää tätä aikaa lepäämiseen? Tai eikö hän voisi käyttää tätäkin aikaa tärkeämpiin asioihin, kuten moninaisten projektiensa vaatimiin tehtäviin - niin että hän voisi käydä aikaisemmin nukkumaan?

On sanottu, että meidän on rajoittuneella järjellämme mahdotonta ymmärtää mahatman tekoja. Amma opettaa meitä niin monilla tavoilla, kuten satsangeissaan usein kertomiensa yksinkertaisten tarinoiden kautta. Samoin tekojensa antaman esimerkin kautta. Voisiko olla, että Ram-norsun syöttäminen on sekin eräs keino, jolla Amma opettaa meitä? Tämä ajatus tuli taannoin mieleeni katsellessani taas Ammaa ja Ramia.

Ramin huolettomuudesta, tai ehkä innokkuudesta saada ruokansa suoraan Amman kädestä johtuen, suurin osa siitä päätyi maahan. Kun norsu yritti saada lisää ruokaa, kehotti Amma tätä ottamaan sitä maasta ja syömään sen ensin. Ram ei kuunnellut vaan yritti tavoittaa jonkin matkan päässä pidettyjä banaaneja, Amma ei kuitenkaan heltynyt. Hän komensi uudestaan norsua ensin syömään maahan heittämänsä ruuan, vasta sitten se saisi lisää. Lopulta huomattuaan, että muuta vaihtoehtoa ei ollut, Ram alkoi syödä maasta.

Amma seisoi Ramin vieressä vaiti ja tarkkaavasti katsellen kun se poimi kärsällään suupalan toisensa jälkeen. Amma katseli siinä kärsivällisyyden suurenmoisena ruumiillistumana odottaen lapsensa oikaisevan virheensä. Vasta kun norsu oli korjannut viimeisenkin ruuanmurun suuhunsa, Amma hymyili ja palkitsi sen suupalalla.

Siinä katsellessani ymmärsin äkkiä näkemäni olevan tarkkaa toisintoa siitä, kuinka Amma kaitsee myös meitä. Hän opettaa meitä, mutta jos emme kuuntele hän saattaa torua. Silloinkaan me emme ehkä kuuntele, mutta hän odottaa kärsivällisesti ja peräänantamatta. Lopulta Amman katsoessa, ettei muita vaihtoehtoja ole, olemme pakotettuja oikaisemaan käytöksemme ja hän seuraa hellittämättä vieressämme, että näin myös tapahtuu. Hän ei luovuta, vaikka hairahdumme kerran toisensa jälkeen, vaan odottaa kärsivällisesti, että opimme ja omaksumme häneltä saamamme läksyn. Kun tämä sitten tapahtuu, on hän paikalla palkitsemassa ponnistelumme rakkaudellaan.

On sanottu, että jokaisella mahatman teolla on syvällinen merkitys. Katsojalla voi siis olla paljon kaunista opittavaa Amman kanssakäymisestä norsunsa kanssa. Amman päivittäinen toiminta paksunahkaisen Ramin kanssa voi myös osaltaan olla tarkoitettu antamaan meille hänen ihmislapsilleen mahdollisuus kokea hauskuutta hänen läheisyydessään.

Aikaisempina vuosina, kun väkijoukot ashramissa vielä olivat pieniä, vastaavanlaisia tapauksia oli paljon. Nyt, kun tuhannet saapuvat Amman darshaniin ja ashramilla on moninaisia toimintoja, on tällainen jo verraten harvinaista.

Silti koko ajan kasvavan työmäärän keskelläkin Amma onnistuu järjestämään meille edellä kuvatun kaltaisia kallisarvoisia hetkiä. Tiedämme hänen olevan nyt ja tulevaisuudessakin meidän huolehtiva ja osaaottava Äitimme.

Ja joka päivä Amma edelleen löytää aikaa Raminkin syöttämiseen.

- Anju Bist