Elizabeth työskentelee Vallickavussa rikkoen kookospähkinöitä erottaakseen kovan kuoren pehmeästä kuidusta. Se on kovaa työtä: hän työskentelee ankarassa kuumuudessa auringolta suojaamattomana. Elizabeth kertoo tarinansa:

"Olen 56-vuotias. Mieheni kuoli yllättäen kun olin kolmannella kuukaudella raskaana. Hän sai punatautikohtauksen. Hän oli 30. Minä olin 24. Tyttäreni nimi on Theresa. Nyt hän on 32-vuotias. Olen hyvin huolissani hänestä, sillä hän on hyvin sairas. Hän ei voi syödä eikä juoda, sillä hänen nielunsa on pahasti turvonnut. Lääkärit eivät kerro mitä se on. He sanovat, että leikkaus ei ole mahdollinen, sillä hän menettäisi äänensä. Hän on myös sydänpotilas. Hänellä on kolme vielä koulua käyvää poikaa. Hänen miehensä valmisti ennen tiiliä, mutta nyt hänellä ei ole työtä. Tyttäreni ja hänen miehensä menettivät talonsa ja nyt he ovat tulleet asumaan luokseni."

"Minulle tehtiin leikkaus ja minun ei pitäisi tehdä tätä kovaa työtä. Käteni kärsivät allergiasta. Voin ansaita noin 20 rupiaa (noin 45 senttiä) päivässä, mutta tämäkään tulo ei ole säännöllistä. Minun on maksettava 300 rupiaa (noin 7$) vuokraa talostani joka kuukausi. Minulla oli maata, mutta jouduin myymään sen saadakseni tyttäreni naimisiin. Toiset kookospähkinöiden särkijänaiset pystyivät lopettamaan, sillä heidän lapsillaan on hyvät ansiotulot. Nyt meitä on enää vain minä ja yksi toinen nainen."

Elizabeth kertoo tarkemmin ensimmäisestä matkastaan Amritapuriin. "Olin erittäin onnellinen saadessani eläkkeen Ammalta. Minulla ei ole muuta apua. Se oli hyvin pitkä ja kivulias päivä minulle huonojen polvieni ja pitkän odottamisen takia. Mutta sitten illalla sain sen. Olen kiitollinen. Turvaudun ainoastaan Jumalaan. Uskon Kristukseen. Kaikki jumalat ovat yhtä. En ole koskaan nähnyt Ammaa mutta haluasin tavata hänet." Toisella matkallaan Elizabeth haki Amritakuteeram-taloa, sai tyttärelleen neuvoja sairaalasta ja tapasi Amman.