Amma oli Kolkatassa, kun hänen isänsä Sri Sugunanandan Idamannel (Sugunacchan) siirtyi ajasta ikuisuuteen maanantaina 22. maaliskuuta. Siitä aamusta lähtien hänen sukulaisensa ja ne ashramilaiset, jotka eivät olleet menneet Amman kiertueelle alkoivat lausua archanaa ja pitää valvojaisia hänen kukkaseppelein koristellun ruumiinsa vieressä.

Sana levisi nopeasti ja paikalle saapui hänen sukulaisiansa, yhteisön jäseniä ja Amman seuraajia osoittamaan kunnioitustaan ja tuomaan kukkia.

Seuraavana aamuna Amma saapui ja hän meni tapaamaan Sugunacchanin muita lapsia ja heidän perheitään, ja lohdutti Acchanin (isän) ruumiin vierellä surevia omaisia. Amma istui rukoilemassa, kun ashramilaiset jatkoivat archanan lausumista. Jonkun ajan kuluttua Acchanin ruumis kannettiin hänen kotiinsa. Siellä Amma pyysi ashramilaisia lausumaan Bhagavad Gitan kahdeksatta lukua. Näin tehdään perinteisesti kuoleman jälkeen, ennen ruumiin polttamista. Tätä lausumista kesti 36 tuntia, samaan aikaan ihmisiä kävi ruumiin luona osoittamassa kunnioitustaan.

Suurimman osan aikaa Amma istui paikalla ja monet itkivät avoimesti hänen käsivarsillaan. Moni sanoi, ettei millään pystyisi maksamaan takaisin kokemaansa velkaa miehelle, joka oli auttanut tuomaan maailmaan Sudhamani Idamannelin, josta tuli Äiti miljoonille ihmisille. Amma ei ollut missään vaiheessa murheen murtama.

Keskiviikkona 24. maaliskuuta Sugunacchanin ruumis tuotiin talon eteen, jotta paikalle saapuneet ihmiset pääsivät paremmin osoittamaan kunnioitustaan. Ilmapiiri oli vakava, muttei raskas. Paikalla leijui tietoisuus siitä, että tässä oli mies, jolla ei ollut mitään kaduttavaa. Kuten yksi paikallaolijoista sanoi: ”Mitä muuta elämältä voisi pyytää?”

Samana iltana Sugunacchanin ruumis poltettiin kaikin perinteisin riitein.

Seuraavana päivänä oli seremoniallinen tapahtuma, jossa kerättiin tuhka talteen. Tapahtumaa johti Amman isoveli Suresh. Perinteen mukaisesti osa tuhkasta viedään eri puolille Intiaa henkisiin paikkoihin. Loput tuhkasta vietiin samana päivänä Amriatapurin mereen.

Perinteiset menot jatkuvat 8. huhtikuuta asti. Eri puolilta maailmaa tulvineista viesteistä yksi kokosi erityisen hyvin yhteen yleisen tunnelman: ”Kiitollisuutta osoittaen sinun ihmiskunnalle antamasi uskomattoman lahjoituksen takia...sinä annoit meille rakkaan Ammamme. Sen takia sinut muistetaan ikuisesti.”

Sugunacchan oli Ashramin tukipilari. Hän rakasti ashramilaisia kuin omia lapsiaan ja näki Amman Gurunaan ja Jumalanaan.

Tiedossa on hyvin se, että Sugunacchanilta meni aikaa, ennen kuin hän hyväksyi sen, että hänen tyttärensä on Jnani. Amman omituisen ja villin käytöksen takia Acchan usein ojensi lastaan kuten kuka tahansa isä tekisi. Muutama vuosi sitten yksi Amman oppilaista haukkui Acchania, koska tämä oli kurittanut Ammaa.

”Eikö Yashoda sitonut Krishnaa kiinni? Eikö Raman äiti lähettänyt tätä metsään? Miksi? Koska kukaan ei kertonut heille, että heidän lapsensa on Jumala. Samoin minulle kukaan ei kertonut, että minun lapseni on Jumala.”

Acchanilla oli valtava kasa tarinoita kerrottavana Amman elämän jumalallisista tapahtumista, joista monia ei ole vielä ilmestynyt kirjoissa.

Vuonna 2004 hän kertoi perheen pyhiinvaellusmatkasta Meenakshin temppeliin Maduraissa. Acchan kertoi, että heti kun Amma näki murtin, tämä meni taivaalliseen tietoisuuteen. Pian Amma alkoi tanssia. Moni ihminen tuli paikalle katsomaan sitä. Kun pappi näki mikä hälinä siitä aiheutui, hän näytti ymmärtävän, että tämä nuori tyttö ei ollut tavallinen seuraaja, vaan Jumalallisen Äidin ilmentymä. Hän otti yhden kukkaseppeleen Meenakshi Deviltä ja laittoi sen Amman kaulan ympäri. Koko tapahtuma oli melkeinpä liikaa Acchanille, joka kertoi kaikille, ettei veisi Ammaa enää temppeleihin.

”Olen onnellinen saadessani nähdä kaiken tämän. Damayanti Amma ja minä pidämme itseämme suunnattoman onnekkaina, kun olemme saaneet todistaa kaiken tämän.”

Kun Suganacchan poistui keskuudestamme, maailma menetti miehen, joka oli todistanut läheltä Amman alkuvuosien ihmeen.