![]() ![]() ![]() |
|||
| Amma Sanoma Hyväntekeväisyys Kiertueet Julkaisut Keskukset Toiminta | |||
| Alkuun » | ||||
|
|
||||
|
Shivaratri-juhlat Amritapurissa 23. helmikuuta | Yhteystiedot | Sivukartta | ||
|
Esittely Kansainvälinen forum Amma kannattaa Maailmankulkuetta Naiskonferenssi Jaipurissa Elokuvapalkinto Barcelona Gandhi-King -palkinto Rauhankokous Ammasta sanottua Amman elämä Amman isän muistolle Amma 50 vuotta Amma 56 vuotta Amman puheita Amma mediassa Suomessa Ulkomailla You Tubessa Lehdistötiedotteet Tiedustelut
|
Julkaistu 03.03.2009 "Jumala on aina hereillä meidän sisällämme, mutta me olemme sikiunessa", Amma sanoi. "Sen seurauksena emme pysty tuntemaan hänen läsnäoloaan." Kello oli melkein kaksi aamulla – puolessa välissä perinteistä läpiyön kestävää, Shivaratriin kuuluvaa valvojaista ja paastoa. Amma kertoi paikallaolijoille, että Shivaratrin tyyliset juhlat ovat mahdollisuus nousta tästä tietoisuudesta yön läpi kestävän askeettisuuden avulla. Amma jatkoi kertomalla, että hereillä pysyminen ei tarkoita vain silmien auki pitämistä. "Se tarkoittaa sitä, että pysymme tietoisina teoistamme, sanoistamme ja ajatuksistamme", hän sanoi. "Kun tämä tietoisuus sarastaa, tietämättömyys katoaa. Emme voi hävittää pimeyttä, mutta kun tuomme valoa, se häviää automaattisesti. Samalla tavalla kun tietoisuus sarastaa, tietämättömyyden pimeys katoaa." Amma lauloi myös useita Shiva bhajaneita virkistääkseen ja innostaakseen lapsiaan. "Ruoka ja uni ovat hyvin tärkeitä", Amma sanoi. "Kukaan ei uhraa niitä noin vain. Vasta kun rakkautemme Jumalaa kohtaan voittaa rakkauden ruokaan ja uneen, emme enää pidä paastoamista ja valvojaisia kärsimyksenä…Kun rakkaus Jumalaa kohtaan herää sydämessämme, huomaamme kaikkien maailmallisten ajatusten häviävän. Shivaratrin kaltaisen festivaalit ovat mahdollisuuksia herättää tämä rakkaus sisällemme." "Amma rukoilee, että hänen lapsillaan on uhrautumisen ja antautumisen asenne, ei vain Shivaratrin, vaan koko elämän aikana. Nouskoon ajatuksenne, sananne ja toimintanne rakkaudesta", Amma sanoi puheensa lopuksi. Amma |
|
||
|
|
||||
|
|
|
1998 - 2010 © Suomen Amma-keskus ry ammacenter(ät)amma.fi webmaster(ät)amma.fi |
|
|