Julkaistu 26.12.2009

4. joulukuuta 2009, Amritapuri

Kahden kuukauden tauon jälkeen kello soi taas kolmesti kertoen, että Amma kutsui meitä meditoimaan. Pian Amma liittyi rannalla seuraamme. Meditaation jälkeen hän esitti kysymyksen.

”Mikä on uskomme käytännön puoli?"

Amma pisti mikrofonin kiertämään.

”Koska tiedämme, että Jumala pitää meistä huolen, me emme tunne olevamme yksin. Menneisyys ja tulevaisuus eivät huoleta meitä. Pysymme tietoisina nykyhetkestä ja elämme siinä”, yksi Amman seuraajista vastasi.

”Jos meillä on usko, meillä on rauha. Jos uskon, että kaikki elämäni tapahtumat ovat Amman tahto ja hyväksi minulle, saan nauttia rauhasta. Jos minulla ei ole tätä uskoa, minulla ei ole rauhaa”, seuraava vastaaja sanoi.

”Oletko saavuttanut rauhan”, Amma kysyi veitikkamaisesti.

Vastaaja virnisti. Hän tiesi, että Amma oli ajanut hänet nurkkaukseen.

”Amma esitti hyvin vaikean kysymyksen”, hän sanoi.

Kaikki räjähtivät nauramaan.

”Kysymys on hyvin aiheellinen. Tänään olin töissä hyvin kireä ja hermostunut. Kysyin itseltäni, mikä on tämän kaiken tarkoitus. Sanoin itselleni, että minulla ei ole uskoa. Nyt Amma kysyy minulta, onko minulla uskoa.”

Kaikki nauroivat. Hän jatkoi vielä.

”Itse asiassa sataprosenttinen usko on sama kuin Jumaloivallus. Kun se on saavutettu, meillä on mielenmaltti eikä meillä ole negatiivisia asioita kuten vihaa. Niin kauan kuin meillä on näitä tunteita, pitää paikkansa, ettemme ole kehittäneet täydellistä uskoa. Jonain päivänä, toivottavasti Amman armosta, uskostamme tulee täydellinen.”

Sitten alkoi ripotella. Amma esitti kysymyksen: ”Me istuimme tässä ja uskoimme vakaasti, ettei ala sataa. Nyt sade alkoi. Mitä tehdä? Onko usko loppunut? Joten minkälainen usko meillä tulisi olla?

Yksi Amman seuraajista vastasi. ”Meidän odotuksemme eivät välttämättä ole Jumalan tahto. Joten meidän tulee kehittää antautumisen asennetta Usko siirtyy älylliseltä puolelta sydämeen, rajallisuudesta avoimuuteen.”

Amma sanoi: ”Pitää paikkansa, että meillä kaikilla on uskoa. Meditoimme tässä uskoen, että seuraavaa tsunamia ei tule. Me uskoimme, ettei maanjäristys iske tähän paikkaan. Mutta meidän tulee tutkia itseämme ja selvittää, onko meillä tarpeeksi uskoa kohdata annettu tilanne oikealla asenteella.”

Amma muisti tarinan viimeaikaiselta Amerikan kiertueelta. Suuri joukko ihmisiä odotti tapahtumapaikan ulkopuolella saadakseen Amman darshanin. Salissa oli rajoitus ihmismäärän suhteen, joten kaikkia ei voitu päästää sisään. Kun yksi ihminen yritti livahtaa sisään, vartijat pysäyttivät hänet voimalla. Lopulta hän kuitenkin pääsi sisään. Kun tämä henkilö tuli darshaniin, Amma hyväili häntä rakastavasti ja laittoi hänet istumaan vierelleen. Hän katsoi Ammaa herkeämättä ja sanoi: ”Mikä ihana mahdollisuus! Tämä on unelmien täyttymys! Minulla oli suuri unelma päästä istumaan Amman viereen ja nyt se on täyttynyt.”

Amma selitti tarinan. ”Joten hänen uskonsa sai hänet näkemään katkeran kokemuksen myönteisesti ja hän piti sitä valeasuisena siunauksena.”

Tässä vaiheessa tihkusade muuttui kaatosateeksi. Amma halusi kaikkien lähtevän, mutta käännös oli vielä kesken, joten kukaan ei liikahtanut. Amma sanoi kaikille, että heidän tulisi edes suojata päänsä. Pieni tyttö oli kastumassa, joten Amma levitti sarinsa tämän suojaksi. Kaikesta huolimatta ihmiset kastuivat läpimäriksi.

”Tämä oli Jumalan testi! Kun keskustelimme uskosta, ehkä Jumala halusi testata sen.”

Käännöksen loputtua Amma lauloi Mukunda Muraren. Ennen kuin hän lähti laulamaan bhajaneita Amma sanoi: ”Lapset! Kuivattakaa hiuksenne ja vaihtakaa kuivaa yllenne ennen kuin menette bhajansiin. Perustukoon uskonne oikeaan arvostelukykyyn!”