Amma syntyi syyskuussa 1953 vaatimattomassa majassa pienessä kalastajakylässä Keralan etelärannikolla. Hänen äitinsä kertoo, että lapsi ei itkenyt kuten vauvoilla on tapana, vaan hänen kasvoillaan oli kaunis hymy. Hän sai nimekseen Sudhamani (jumalallinen jalokivi).

Sudhamani lumosi kaikki ja toi iloa heidän elämäänsä. Hänen varttuessa alkoivat hänen henkiset harjoituksensa kuten meditoiminen, laulaminen ja tanssiminen merenrannalla kuitenkin harmittaa hänen perhettään. Jo viisivuotiaasta lähtien Sudhamani joutui ottamaan vastaan kovaa kuritusta.

Sudhamanin ollessa yhdeksänvuotias hänen äitinsä sairastui. Hän joutui jättämään koulunkäyntinsä ja ottamaan vastuun perheestään. Se oli valtava urakka, johon kuului seitsemän siskon ja veljen ruokkiminen ja vaatettaminen sekä kotieläimistä huolehtiminen. Hänestä tuli käytännöllisesti katsoen perheen palvelija, joka työskenteli aamusta iltaan.

Sudhamanin täytyi kerätä jätteitä naapureilta ruokkiakseen perheen lehmät. Vieraillessaan muissa perheissä hän näki, kuinka monet näkivät nälkää ja kuinka vanhukset usein jätettiin täysin heitteille. Nähdessään heidän surkean tilansa hän itki heidän puolestaan ja antoi heille ruokaa sekä vaatteita oman perheensä varastoista. Tästä johtuen häntä rangaistiin usein.

Amman isä sanoo: "Kun ajattelen niitä aikoja, tunnen suurta surua siitä, että Amman täytyi kärsiä niin paljon. Emme ymmärtäneet häntä. Hän antoi paljon merkkejä suuruudestaan, mutta ymmärsimme ne kaikki väärin tai jätimme ne huomiotta. Amman käytös järkytti meitä. Hän antoi ruokamme ja vaatteemme pois. Hän valvoi öisin laulaen ja rukoillen. Hän ei rukoillut kuten tavalliset lapset, vaan istui hiljaa tai tanssi autuaallisesti."

"Hänen äitinsä oli invalidi. Amma huolehti meistä kaikista, mutta olimme suvaitsemattomia hänen suhteensa. Sätimme ja toruimme häntä ja heitimme hänet ulos talosta."

Pahoinpitelytkään eivät saaneet Sudhamania lopettamaan myötätuntoista käytöstään. Yön hiljaisina tunteina hän haki lohtua ja turvaa Jumalasta, rukoillen häntä ja meditoiden.

Vaikeista olosuhteista huolimatta Sudhamani vakiintui myöhäisessä teini-iässä sisäiseen autuudentilaan. Vuonna 1979 ensimmäiset nuoret ja hyvin koulutetut etsijät ymmärsivät Amman ainutlaatuisuuden ja pyysivät häntä ryhtymään henkiseksi opettajakseen. Nämä ensimmäiset oppilaat antoivat hänelle nimen 'Mata Amritanandamayi', joka tarkoittaa kuolemattoman autuuden äitiä. He rakensivat perheen talon viereen pienen palmunlehdistä tehdyn majan, jossa he saattoivat asua ja jonka ympärille kasvoi vähitellen nykyinen henkinen keskus.

Amman elämäkertaa voi lainata pääkaupunkiseudun kirjastoista tai ostaa Amma-keskuksesta